163 kuvaa - 9.9.2013
Kuva: Lauttasaunat on ehtineet InarillekinKuva: Lähtöpaikka VeskoniemiKuva: Lähtötouhuissa VeskoniemessäKuva: Kanootit kohta lähtökunnossaKuva: Siitä se sitten matka alkoiKuva: Palosaaren ja mantereen välistä kohti PiltsiselkääKuva: Ensimmäinen pysähdyspaikka Korkia-MaurallaKuva: ensimmäinen rantautumisharjoitusKuva: Rannasta polkua pitkin etsimään jääluolaaKuva: Luola olikin yllättävn suuri, pienestä suuaukosta huolimatta
Kuvan perusteella luolan suuruutta on vaikea arvioidaKuva: Kuvaaja palaamassa luolasta
valitettavasti valokuvaajan valotusasetukset ovat pielessäKuva: Kapeasta aukosta löytyi kulkureitti jääluolalleKuva: Matka jatkui kohti Pitkä-Mauran pohjoiskärkeäKuva: Moosinsaaren kautta Isoa Jääsaarta kohtiKuva: Jääsaaren autiotupaKuva: Jääsaaren autiotupaKuva: Jääsaaren autiotuvalla oli asukkaat kotonaKuva: Jääsaaren autiotupaKuva: Jääsaaren autiotuvan läheltä löytyy myös tällainen kotarakennelmaKuva: Kodan sisänäkymäKuva: Jääsaaren rantamia, kuva otettu kohti MoossinaselkääKuva: Jaasaaren rantamiaKuva: Laiva on lastattuKuva: JääsaariKuva: Ensimmäisen päivän melontaosuus suoritettu ja olemme saapuneet Pienen Jääsaaren kaakkoiskärkeen etsimään yöpaikkaaKuva: Ensimmäinen yöpaikka Pienen Jääsaaren kaakkoiskärjessäKuva: Pieni JääsaariKuva: Ensimmäinen yöpaikka Pienen Jääsaaren kaakkoiskärjessäKuva: Pieni JääsaariKuva: Seuraavana aamuna matka jatkui, melontaa kohti pohjoistaKuva: Melontaa kohti pohjoistaKuva: Leivän puraisutauko Palkissaaren lounaispuolen pienessä saaressaKuva: Kovin kiviset on tämän seudun rannatKuva: Kuvaustauko leivän puraisun jälkeenKuva: Kirkkaat on vedet, järven pinta alkaa olla jo aivan tyyniKuva: Kanootin keulat aletaan kääntämään kohti HirvassaariaKuva: Rasvatyynellä järvellä on hyvä siirtyä itäpuolelta länsipuolelleKuva: Melojan unelmakeliKuva: Jouni ja Teuvo kalastushommissaKuva: Ei hassumpi maisemaKuva: Vielä muutama saari ennen kuin siirrymme hetkeksi aavalle selälleKuva: Tätä kait voi jo sanoa rasvatyyneksi järven pinnaksiKuva: Hirvassaarten viimeisistä luodoista löytyi komea kiviKuva: alkavaa ruskaakin jo vähän näkyvissäKuva: Kukahan kävi tämän kiven katkaisemassa?Kuva: tasatahtiaKuva: välillä juomataukoKuva: Yöpaikka näkyvissä, KuusennuskasaariKuva: Kaksi erämaiden kulkijaa keskusteleeKuva: Jounin juttukaveriKuva: ja sitten käännetään toinenkin poskiKuva: Kodat taas pystyssäKuva: Kuvaaja työssäänKuva: Kuva: yöpaikan lähirantojaKuva: Kodassa kunnon savupiippuKuva: Ja sitten vielä pienelle melontaretkelleKuva: ja taas on vieheet vedessäKuva: porot päättivät siirtyä toiseen saareenKuva: pieni uinti ja taas maihinKuva: Melontaretkellä päätimme poiketa Kahkusaaren autiotuvallaKuva: Kahkusaasren autiotupa, taustalla uusi keittokatosKuva: Kahkusaaren tupakeittiöKuva: siistiä sisänäkymääKuva: Ei hassumpi ole myöskään tuvan etupihaKuva: Kahkusaaren autiotuvan rantanäkymääKuva: rannassa oli venotti ja tuvalta löytyi sen tekijäKuva: Kuusennuskasaarin iltanuotioKuva: Kuusennuskasaarin iltanuotioKuva: paikallinen tuijottelijaKuva: iltasella kuukin kävi loistamassaKuva: Iltaturinat takatuulessaKuva: Tauko Runtsassaarella. Ilmeisesti puu on kaadettu kun lunta oli kohtuullisen runsaastiKuva: kissankellojen aikaa (26.8.)Kuva: ei hassumpi keli, lämpötila n. +20Kuva: Tälläkertaa yöpaikka löytyi Kasarikivilaassatin saarestaKuva: riippumatollekin löytyi sopiva paikkaKuva: ei hassumpi lepopaikkaKuva: Pääsaaret, nimikkokivi?Kuva: upeaa värinäytelmääKuva: ilta-aurinkoKuva: ilta-aurinkoKuva: edelleen väriloistoaKuva: kultamailla kait ollaanKuva: luonnon taidettaKuva: ei hassumpi kotapuuKuva: Jounin ja Teuvon kota, lieneekö taustalla oleva kivi Pääsaarten nimikkokivi?Kuva: sateenkaaren pätkäkin ilmestyi taivaalleKuva: upeaa värinäytelmääKuva: värinäytelmä jatkuuKuva: upeita iltojaKuva: verta laineilla?Kuva: Käyränokkasaari, ei savua ilman tultaKuva: pohjakasvillisuus oli jo melko täydellisesti tuhoutunutKuva: kuvaaja työssäänKuva: tästä meinasi tulla kunnon jätkänkynttiläKuva: jätkänkynttiläKuva: tulta siellä ja täälläKuva: Ukko näkyvissäKuva: tällä kertaa yöpaikka pohjoisimmalla KäyränokkasaarellaKuva: viikon päästä voisi loistoa olla jo paljon enemmänKuva: luonnon värejäKuva: hienot on majapaikan ympärillä näkyvät maisematKuva: Ukko ja Palo-UkkoKuva: hurjat melojat palaamassa UkoltaKuva: hälytyskeskukseen soiton jälkeen tuli sammuttajat paikalleKuva: Ukon kuvajaat saapumassa turvallisesti kotisatamaanKuva: tankki täyteenKuva: ja taas sammutustöihinKuva: kuvaaja työssäänKuva: kuvaaja työssäänKuva: iltanuotion syttymistä seuraamassaKuva: KäyränokkasaariaKuva: Lieneekö tässä sitten näiden saarten nimikkokivi?Kuva: marjasatoaKuva: marjasatoaKuva: Iltanuotiolla alkuillastaKuva: Iltanuotio rantakivikollaKuva: elävä tuli "vangitsee"Kuva: illan värejäKuva: illan värejäKuva: Taustalla Vehersaari, yöpaikka löytyi Kalluudemsuálui saarestaKuva: Kalluudemsuálui saariKuva: kalamies saaliinsa kanssaKuva: pari harriaKuva: marjasatoaKuva: Kalluudemsuálui saaren ja Vehersaaren välinen salmiKuva: Kalluudemsuálui saaren rantakallioita kapean salmen puoleltaKuva: telkän pesäpuuKuva: tähän aikaan ei enää ketään kotonaKuva: suopursukin "jo" kukassaKuva: marjasatoaKuva: Kalluudemsuálui saaren rantakallioita leiripaikan edustallaKuva: kylläpä tässä kelpaa istuskellaKuva: leipäjonossa vai leivät jonossaKuva: luonnon taidettaKuva: luonnon taidetta ilta-auringossaKuva: jälleen kerran upea aamuKuva: illan virkku on joskus myös aamun virkkuKuva: illan virkku on joskus myös aamun virkkuKuva: Kuva: sitten menoksiKuva: heippaKuva: kanootti ja sen peiteKuva: yön levon jälkeen taas reippaana eteenpäinKuva: suunta kohti Nilisaaren ja Palosaaren kapeaa salmeaKuva: jonkun kotiKuva: Mahlattinuora, taustalla VuoriainenKuva: paikallinen tuumailijaKuva: yöpaikka Järvikäisen rannallaKuva: Ivalojoen suistoa kuvattuna Moonivaaran rinteiltäKuva: Veskoniemi kuvattuna Moonivaaran rinteiltäKuva: metsänpeikkoKuva: hyvin kodat näyttäisi maastoutuvanKuva: Mahlatti kuvattuna Moonisaaren rinteiltäKuva: Vuoriainen Järvikäisen takaa kuvattunaKuva: kalamies pyyntihommissa.  Tulipa sekin nähtyä että järvessä voi olla KoskisaariKuva: kuvaaja työssäänKuva: paikallinen sfinksiKuva: tuonne sitten seuraavana aamuna eli  Nuoraa pitkin kohti VeskoniemeäKuva: Viimeinen melontapäivä ja melontapätkä hyvässä alussaKuva: Nuoraa pitkin jälleen kerran auringonpaisteessaKuva: suunta kohti Veskoniemeä.

Upea reissu kaartuu loppusuoralle