Post has attachment
Rakas Uuden ajan ihminen, edustaja tai välittäjä,

Loin tämän yhteisön Google+:aan, sillä monet tuntuvat heränneen siihen ajatukseen, että tässä ajassa on jotain todella erilaista kuin aiemmin.

Se näkyy niin käytännöllisessä arjessa ajan nopeutumisena, ihmisten parissa erilaisina tuntemuksina, aistimuksina ja jopa ennakkotietona uusista kohtaamisista tai ihmisistä jotka haluaisivat olla osa elämääsi, mutta jotakin tuntuu tuntevan toisin heidän vaikutuksestaan sinuun itseesi kuin aiemmin, sen kokee omassa kehossaan kuinka ruokatottumukset joita aiemmin on ylläpitänyt, saattavat muuttua radikaalisti, kun keho ei enää pysty sulattamaan ja suodattamaan kehon ravinnoksi liian pitkälle prosessoitua ruokaa, omassa elämässä tietoisuuden heräämisenä ja henkisen laajentumisen ja tietoisuuden avautumisen integraatioprosessina kaikilla elämänalueilla.  

Olet huomannut, kuinka kaikki millä itse luot oman elämäsi tarinaa ja sielusi kehityspolkua - vain sen eteenpäinviemisellä oman vapaan tahdon ja valintojen kautta tuntuu olevan merkitystä.

Ajanlaadun ja tämänhetkisten energioiden tuleminen ja saapuminen Maahan sekä ihmisten kokiessa omissa elämissään radikaaleja muutoksia, jotkut meistä tuntevat, kuinka ihmeellistä tämä Uusi aika todella on.

Jotkut haluavat nimittää sitä Kultaiseksi aikakaudeksi, jotkut Uudeksi aikakaudeksi, jotkut eivät edes halua yrittää keksiä sille vielä nimitystä tai merkitystä. Tärkeintä on se, että olet Tunnistanut Itsesi tämän värähtelyn ihmiseksi, edustajaksi tai välittäjäksi.

Tervetuloa uuteen yhteisöön!

Terveisin,
M

Kuvan lähde: http://thespiritscience.net/2015/11/04/insight-believe-unseen/
Photo
Wait while more posts are being loaded