Profile cover photo
Profile photo
Jaana kivimäki
About
Posts

Post has shared content
Treeniä, treeniä ja kisoja.

Päästiin turvallisesti Saksanmaalle, mersu kesti hyvin :)

Parin viikon treenaaminen Kaarina Böckmanin kanssa tuotti tulosta. Viimekauden ongelmat

Bellilenen kanssa alettiin saada korjattua jo ensimmäisillä valmennuskerroilla. Takaosakäännökset

alkoivat sujua, kuin myös hyvä rytmi. Mun kroppa oli vielä todella outo talven onnettomuuksien ja

vähäisten ratsastuskertojen jäljiltä, ja jouduimmekin tunkemaan housujeni oikealle puolelle

kymmenen sentin patjan paloja, jotta pysyin suorassa. Suorat pysähdykset ovat olleet ongelmana jo

pitkään, mun vinouden takia, mutta niihin saatiin apua juuri noilla patjoilla. Vasen puoleni

takapuolesta nilkkoihin saakka oli turvoksissa selkärankani murruttua uudelleen joulukuussa.

Murtuma on kuitenkin niin hiuksen hieno, että en näihin minun muiden vammojen kipuihin

nähden sitä juurikaan huomaa.

Bellilene oli viimekaudella ja vielä tammi­helmikuussa aikalailla mun niskan päällä, eli kokeili jos

vaikka pääsisi radalta pois tai ei mennyt sinne lainkaan. Mun avustajani Jenni oli ollut hevosen

kanssa pari kuukautta kuin paita ja peppu, itse en talvella juurikaan pääse sitä käsittelemään ja

ratsastuskerratkin jäävät vähäisiksi pakkasten takia. Bel oli todella kiinni Jennissä ja nyt

Böckmaneilla alettiin vierottaa sitä ”johtajastaan”. Jenni ei enää heti tullut avuksi kun Bel päätti

lopettaa liikkumisen, tai näki mörköjä yms. selvitin ongelmat itse. Pikkuhiljaa minun ja Bellilenen

luottamus alkoi löytyä. Minulla on aina ollut pientä ratsastuspelkoa ja kun Bel on alkanut

niskuroimaan niin jännitys on saanut vallan, nyt päätettiin myös, että seuraavissa kisosissa minä ja

Bel mennään radalle ilman Jennin apua. Yleensä kierrän radan ympäri kerran ennen sisään

ratsastusta, niin, että Jenni kulkee Bellen ja minun edellä. Nyt päätin mennä siis yksin.

Böckmaneilta siirryttiin Belgiaan, tuttavani tallille De Hoefslagiin, jossa olimme levossa pari

vuorokautta ennen Ranskan Deauvillen kisoja. Tää kolmen kopla, eli minä ja avustajani Maarit

sekä Jenni ollaan kyllä sellaisia säätäjiä, että jos olisi kamera käynnissä koko ajan niin saataisiin

tallennettua sellaista komediaa, että oksat pois :D

Aamulla keskiviikkona 6.4. lähdettiin ajelemaan kohti Ranskaa... Kunhan nyt ensin saatiin meidän

vanhoihin romuihin (mersu ja traikku vuodelta Ö!) jonkinasteisia valoja päälle. Noh, väliäkös sillä

että vasemmalle ei vilkku toimi, eli lähdettiin matkaan. Oli sovittu, että saavumme Deauvillen

kisapaikalle noin klo. 14.00, mutta... Laitoin varmasti oikean osoitteen navikaattoriin, IHAN

VARMASTI!

Tytöt kun tykkää ajella , niin klo 14:00 oltiin perillä, joo jossain ihan toisella puolella Ranskaa ,

itku tuli, Oikeesti! Mä olin ihan puhki jo ajamisesta (joudun siis ajamaan käsihallintalaitteella),

joka aikalailla rasittaa koko yläkroppaa, mikä nyt sattuu olemaan ainut minkä koko kropastani

tunnen. Mä ajoin kun Maaritilla tuli paniikki ruuhkista ja Jennillä ei ole korttia ajaa tätä

yhdistelmää. Mä myös laitoin sen osoitteen naviin, eli mun moka. Oltiin siis jälleen kerran noin

400 kilometrin päässä kisapaikalta. Ei muuta kun oikea osoite naviin ja kas kummaa jouduttiin

ajamaan Pariisin läpi. Todella hienoa, juuri neljän ruuhkassa Pariisissa! Ajettiin kymmenen kilsaa

tunnissa, mutta kyllä sen kahden tunnin ajan mitä Pariisissa oltiin , niin ehdittiin Eifeltorni nähdä,

sehän lohdutti :)

Olin hiukka huolissani hevosesta ja omasta ratsastuskunnosta turhan pitkän siirtymän takia, mutta

illalla kymmenen aikaan olimme perillä Deauvillessa ja hevonen oli pirteä kuin peipponen, itse

olin romuna ;)

No mutta, 7. päivä oli eläinlääkärin tarkastus ja Bel tietenkin selvitti sen puhtain paperein, eli

saatiin lupa startata kisoissa. Itse en siitä tarkastuksesta olisi ehkä selvinnyt. Maarit antoi minulle

pari hierontakertaa ja jumpattiin raajat suht hyvään kuntoon ennen ekaa ratsastusta. Selkä oli

melko kipeä, ja painehaava häntäluun kohdalla auennut istumisesta, keinoihoa peppuun ja kipulääkettä sallituissa rajoissa, kyllä se siitä. Ensimäisenä päivänä Team testissä, kokeilin tosiaan

päästä radalle ihan itse. Meillä saa olla turvahevonen radan läheisyydessä, ja sellainen saatiin

lainaksi Saudi ystäviltämme. Bel yritti kokeilla minua jo verryttelyyn mennessä, pikkasen

peruuttelua , kääntymistä, keulimista, mutta sain tilanteen lopulta hallintaan, ja turvahevosen

perässä kierrettiin rata ennen pillin vihellystä. Bel oli todella kiva radalla ja vain yhdellä pikku

säikkyloikalla selvittiin sieltä. Seuraavana päivänä toistui sama, vähän kokeilua, mutta ei enää

yhtään temppuilua radalla, ja viimeisenä päivänä me oltiinkin jo täysin sinut Bellen kanssa ja

vetästiin vapaaohjelmassa 70prosenttia :) Koko deauvillen kisa oli huippuhyvä, joka päivä sijoitus

ja ylitin itseni monesti. Varmuutta saatiin yhteistyöhön valtavasti.

Deauvillestä palattiin Belgiaan... Nyt matka kesti vain noin kuusi tuntia, eikä siis nähty Eifeltornia

:D

Meillä oli yhdeksän päivän lepo ja treenitauko Belgiassa, asuttiin tuttavaperheeni luona

Hansseneilla ja hevonen yöpyi tutussa tallissa De Hoefslagissa. Pari päivää Bel ja minä tosiaan

vaan levättiin, sitten otettiin kunnon treenipätkä ja sen jälkeen siirryttiin Waregemiin kisapaikalle.

Onneksi matkaa oli vain 50km, ja oikeasti ajettiin suoraan, eksymättä!

Waregemin kisoissa oli mun luokassa 17 lähtijää. Jo, kun näin lähtölistat niin meinas kakat tulla

pöksyihin ;) Paikalla oli kaikki maailman parhaat, näitä kisoja kisapaikalla kaikki kutsuivatkin

mini olympialaisiksi. Olin siis tosi kovassa porukassa. Mun valmentaja ”Hoccus” Håkan Wahlman

saapui pariksi päiväksi ennen kisoja treenaa meitä. Ratsastin siis valmennukset ke 20.4. ja to 21.4.

Bel oli kisapaikalla kokoajan rento, ja taas valmennuksista oli todella hyötyä. Minä aina videoin

joka vamennuskerrat, niitä katsomalla ja spekuloimalla oppii paljon. Itse kun en tunne hevostani

alla lainkaan, en pysty sanomaan/tuntemaan onko esim takapää riittävästi alla tai pysähdykset

tasan tai takaosakäännöksissä polkeeko hevonen oikein, mutta videolta ne näen ja koitan laittaa

muistiin mitä tunsin kädelle ja missä asennossa itse olin, mitä tein, kun onnistun tai epäonnistun

jossain tehtävässä. Bel selvitti taas puhtain paperein eläinlääkäritarkastuksen ja saatiin lupa

startata. Perjantaina ”Hoccus” lähti jo aamusta ja minun starttini oli vasta iltapäivällä.

Valmentajani neuvo oli vain, että ”ratsasta niinkuin ratsastit eilen valmennuksessa”. Niinpä tein, ja

sainkin tämän kauden tem test ennätysprosenttini, 70,2%. Olin todella tyytyväinen hevoseeni, ja

vähän myös itseenikin. Sijoitus oli seitsemäs, mikä tässä porukassa oli todella hyvä. Seuraavana

aamuna kaikki menikin sitten pieleen...olisiko johtunut siitä, että särjin aamulla meikkipeilini sirpaleiksi?? En tiedä tuosta uskomuksesta , mutta vaikka verryttelyssä Bel olikin oikein hyvä niin

minulla itsellä oli iskenyt oikeaan ranteeseeni jännetupin tulehdus, mikä aiheutti tosi kovaa kipua.

Viimeistelyareenalle siirryttäessä Bel alkoi niskuroimaan, mutta sain tilanteen hallintaan. Juuri

ennen kuin meidän piti siirtyä kiertämään rataa, meni taas kaikki pieleen. Ratsastin liian läheltä

turvahevostani, joka oli päättänyt ämmäillä kiimassa ja peruutti kohti minua ja Belleä potkien

molemmilla takajaloilla suoraan mun oikeaan jalkaan ja Bellen ryntääseen. Bel hyppäs 90astetta

vasempaan ja läks laukalle, sain sen melko nopeasti pysähtymään. Kuitenkin itse säikähdin paljon

ja me ei oltu varmoja, mihin kohtaan jalkaani hevonen oli potkun antanut. Bel tarkastettiin ja sille

ei onneksi käynyt mitään, itse päätin tutkia jalkani suorituksen jälkeen, mihin oli vain enää

muutama minuutti. Oma asentoni korjattiin pikaisesti , eli laitettiin takapuoli uusiksi tarrroilla

kiinni, koska pienestä laukkapyrähdyksestä johtuen, tarrat olivat hiukka auenneet. Lähdimme

kiertämään rataa, ja kas kummaa, vaikka olin noin 10 metrin päässä turvahevosestani, se yritti

uudelleen peruuttaa ja alkoi potkia ja vinkua, taas mentiin Bellen kanssa 90astetta ympäri ja

laukkapyrähdys, ei osumia, mutta ei myöskään enää aikaa korjata istuntaani. Loppupelissä

jotenkin sain itseni koottua ja rata oli suht hyvä, mitä nyt kaikki tiet oli päin P.tä, kai olin vähän

shokissa kun en kirjaimiin osunut:( Prossat jotain 68, ja selvittiin hengissä sijalle 8. Kävin

tutkituttamassa jalkani ambulanssissa ja onni onnettomuudessa, jalassa ei ollut mitään. Jäljistä päätellen hevosen potku oli osunut just jalustimeeni.Viimeisenä päivänä on aina freestyle ja sinne

pääsee seitsemän parasta ratsukkoa, mun onnekseni edelläni oli Hollannin tyttö kahdella hevosella

ja vapaaohjelmaan saa startata vain yhdellä, eli mä pääsin just mukaan sunnuntain kisaan :)

Sunnuntain vapaaohjelma oli ehkä parhaimpia ratojani koskaan. Ei juurikaan virheitä, mutta

tuomarit olisivat halunneet hevoselle enemmän tempoa. Mun mielestä Bel oli rento ja kulki

muutenkin hyvin, itse olin ehkä muutaman sekunnin musiikista myöhässä, ja vaikka vettä satoi

niin musiikki kuului hyvin ja osui hevosen tahtiin. Olin seitsemäs, rikkeettömällä radalla, edelle

menijöistä moni teki suuriakin virheitä, mm rikkoivat laukalle ja säikähtelivät, mutta tuomarit ovat

tuomareita ja määräävät tulosjärjestyksen :( Kuitenkin laskeskeltiin, että Rioa ajatellen tämän

kisan saldo oli todella hyvä. Oltiin maailman kärjen tuntumassa, eli maailman seitsemän parhaan

joukossa. Nyt taas Team Kivimäki kiittää ja kuittaa, meidän seikkailut jatkuu jossain?? Eli

mennään Saksaan kisoihin tai sitten palataan Suomeen, tai ehkä navi ajattaa meidät vaikka

Ateenaan, kuka tietää ;)

Treeniä, treeniä ja kisoja.

Päästiin turvallisesti Saksanmaalle, mersu kesti hyvin :)

Parin viikon treenaaminen Kaarina Böckmanin kanssa tuotti tulosta. Viimekauden ongelmat
Bellilenen kanssa alettiin saada korjattua jo ensimmäisillä valmennuskerroilla. Takaosakäännökset
alkoivat sujua, kuin myös hyvä rytmi. Mun kroppa oli vielä todella outo talven onnettomuuksien ja
vähäisten ratsastuskertojen jäljiltä, ja jouduimmekin tunkemaan housujeni oikealle puolelle
kymmenen sentin patjan paloja, jotta pysyin suorassa. Suorat pysähdykset ovat olleet ongelmana jo pitkään, mun vinouden takia, mutta niihin saatiin apua juuri noilla patjoilla. Vasen puoleni
takapuolesta nilkkoihin saakka oli turvoksissa selkärankani murruttua uudelleen joulukuussa.
Murtuma on kuitenkin niin hiuksen hieno, että en näihin minun muiden vammojen kipuihin
nähden sitä juurikaan huomaa.

Bellilene oli viimekaudella ja vielä tammi­helmikuussa aikalailla mun niskan päällä, eli kokeili jos vaikka pääsisi radalta pois tai ei mennyt sinne lainkaan. Mun avustajani Jenni oli ollut hevosen
kanssa pari kuukautta kuin paita ja peppu, itse en talvella juurikaan pääse sitä käsittelemään ja
ratsastuskerratkin jäävät vähäisiksi pakkasten takia. Bel oli todella kiinni Jennissä ja nyt
Böckmaneilla alettiin vierottaa sitä ”johtajastaan”. Jenni ei enää heti tullut avuksi kun Bel päätti
lopettaa liikkumisen, tai näki mörköjä yms. selvitin ongelmat itse.

Pikkuhiljaa minun ja Bellilenen
luottamus alkoi löytyä. Minulla on aina ollut pientä ratsastuspelkoa ja kun Bel on alkanut
niskuroimaan niin jännitys on saanut vallan, nyt päätettiin myös, että seuraavissa kisosissa minä ja
Bel mennään radalle ilman Jennin apua. Yleensä kierrän radan ympäri kerran ennen sisään
ratsastusta, niin, että Jenni kulkee Bellen ja minun edellä. Nyt päätin mennä siis yksin.

Böckmaneilta siirryttiin Belgiaan, tuttavani tallille De Hoefslagiin, jossa olimme levossa pari
vuorokautta ennen Ranskan Deauvillen kisoja.
Tää kolmen kopla, eli minä ja avustajani Maarit
sekä Jenni ollaan kyllä sellaisia säätäjiä, että jos olisi kamera käynnissä koko ajan niin saataisiin
tallennettua sellaista komediaa, että oksat pois :D

Aamulla keskiviikkona 6.4. lähdettiin ajelemaan kohti Ranskaa... Kunhan nyt ensin saatiin meidän
vanhoihin romuihin (mersu ja traikku vuodelta Ö!) jonkinasteisia valoja päälle. Noh, väliäkös sillä
että vasemmalle ei vilkku toimi, eli lähdettiin matkaan. Oli sovittu, että saavumme Deauvillen
kisapaikalle noin klo. 14.00, mutta... Laitoin varmasti oikean osoitteen navikaattoriin, IHAN VARMASTI!

Tytöt kun tykkää ajella , niin klo 14:00 oltiin perillä, joo jossain ihan toisella puolella Ranskaa ,
itku tuli, Oikeesti! Mä olin ihan puhki jo ajamisesta (joudun siis ajamaan käsihallintalaitteella),
joka aikalailla rasittaa koko yläkroppaa, mikä nyt sattuu olemaan ainut minkä koko kropastani
tunnen. Mä ajoin kun Maaritilla tuli paniikki ruuhkista ja Jennillä ei ole korttia ajaa tätä
yhdistelmää. Mä myös laitoin sen osoitteen naviin, eli mun moka.

Oltiin siis jälleen kerran noin
400 kilometrin päässä kisapaikalta. Ei muuta kun oikea osoite naviin ja kas kummaa jouduttiin
ajamaan Pariisin läpi. Todella hienoa, juuri neljän ruuhkassa Pariisissa! Ajettiin kymmenen kilsaa
tunnissa, mutta kyllä sen kahden tunnin ajan mitä Pariisissa oltiin , niin ehdittiin Eifeltorni nähdä,
sehän lohdutti :)

Olin hiukka huolissani hevosesta ja omasta ratsastuskunnosta turhan pitkän siirtymän takia, mutta
illalla kymmenen aikaan olimme perillä Deauvillessa ja hevonen oli pirteä kuin peipponen, itse
olin romuna ;)

No mutta, 7. päivä oli eläinlääkärin tarkastus ja Bel tietenkin selvitti sen puhtain paperein, eli
saatiin lupa startata kisoissa. Itse en siitä tarkastuksesta olisi ehkä selvinnyt. Maarit antoi minulle
pari hierontakertaa ja jumpattiin raajat suht hyvään kuntoon ennen ekaa ratsastusta. Selkä oli
melko kipeä, ja painehaava häntäluun kohdalla auennut istumisesta, keinoihoa peppuun ja kipulääkettä sallituissa rajoissa, kyllä se siitä.

Ensimäisenä päivänä Team testissä, kokeilin tosiaan
päästä radalle ihan itse. Meillä saa olla turvahevonen radan läheisyydessä, ja sellainen saatiin
lainaksi Saudi ystäviltämme. Bel yritti kokeilla minua jo verryttelyyn mennessä, pikkasen
peruuttelua , kääntymistä, keulimista, mutta sain tilanteen lopulta hallintaan, ja turvahevosen
perässä kierrettiin rata ennen pillin vihellystä. Bel oli todella kiva radalla ja vain yhdellä pikku
säikkyloikalla selvittiin sieltä. Seuraavana päivänä toistui sama, vähän kokeilua, mutta ei enää
yhtään temppuilua radalla, ja viimeisenä päivänä me oltiinkin jo täysin sinut Bellen kanssa ja vetästiin vapaaohjelmassa 70 prosenttia :) Koko Deauvillen kisa oli huippuhyvä, joka päivä sijoitus
ja ylitin itseni monesti. Varmuutta saatiin yhteistyöhön valtavasti.

Deauvillestä palattiin Belgiaan... Nyt matka kesti vain noin kuusi tuntia, eikä siis nähty Eifeltornia :D

Meillä oli yhdeksän päivän lepo ja treenitauko Belgiassa, asuttiin tuttavaperheeni luona
Hansseneilla ja hevonen yöpyi tutussa tallissa De Hoefslagissa. Pari päivää Bel ja minä tosiaan
vaan levättiin, sitten otettiin kunnon treenipätkä ja sen jälkeen siirryttiin Waregemiin kisapaikalle.

Onneksi matkaa oli vain 50km, ja oikeasti ajettiin suoraan, eksymättä!
Waregemin kisoissa oli mun luokassa 17 lähtijää. Jo, kun näin lähtölistat niin meinas kakat tulla
pöksyihin ;) Paikalla oli kaikki maailman parhaat, näitä kisoja kisapaikalla kaikki kutsuivatkin
mini olympialaisiksi. Olin siis tosi kovassa porukassa. Mun valmentaja ”Hoccus” Håkan Wahlman
saapui pariksi päiväksi ennen kisoja treenaa meitä. Ratsastin siis valmennukset ke 20.4. ja to 21.4.

Bel oli kisapaikalla kokoajan rento, ja taas valmennuksista oli todella hyötyä. Minä aina videoin
joka vamennuskerrat, niitä katsomalla ja spekuloimalla oppii paljon. Itse kun en tunne hevostani
alla lainkaan, en pysty sanomaan/tuntemaan onko esim takapää riittävästi alla tai pysähdykset
tasan tai takaosakäännöksissä polkeeko hevonen oikein, mutta videolta ne näen ja koitan laittaa
muistiin mitä tunsin kädelle ja missä asennossa itse olin, mitä tein, kun onnistun tai epäonnistun
jossain tehtävässä.
Bel selvitti taas puhtain paperein eläinlääkäritarkastuksen ja saatiin lupa startata. Perjantaina ”Hoccus” lähti jo aamusta ja minun starttini oli vasta iltapäivällä.
Valmentajani neuvo oli vain, että ”ratsasta niinkuin ratsastit eilen valmennuksessa”. Niinpä tein, ja
sainkin tämän kauden tem test ennätysprosenttini, 70,2%. Olin todella tyytyväinen hevoseeni, ja
vähän myös itseenikin. Sijoitus oli seitsemäs, mikä tässä porukassa oli todella hyvä.

Seuraavana aamuna kaikki menikin sitten pieleen...olisiko johtunut siitä, että särjin aamulla meikkipeilini sirpaleiksi?? En tiedä tuosta uskomuksesta , mutta vaikka verryttelyssä Bel olikin oikein hyvä niin
minulla itsellä oli iskenyt oikeaan ranteeseeni jännetupin tulehdus, mikä aiheutti tosi kovaa kipua.

Viimeistelyareenalle siirryttäessä Bel alkoi niskuroimaan, mutta sain tilanteen hallintaan. Juuri
ennen kuin meidän piti siirtyä kiertämään rataa, meni taas kaikki pieleen. Ratsastin liian läheltä
turvahevostani, joka oli päättänyt ämmäillä kiimassa ja peruutti kohti minua ja Belleä potkien
molemmilla takajaloilla suoraan mun oikeaan jalkaan ja Bellen ryntääseen. Bel hyppäs 90astetta
vasempaan ja läks laukalle, sain sen melko nopeasti pysähtymään. Kuitenkin itse säikähdin paljon
ja me ei oltu varmoja, mihin kohtaan jalkaani hevonen oli potkun antanut. Bel tarkastettiin ja sille
ei onneksi käynyt mitään, itse päätin tutkia jalkani suorituksen jälkeen, mihin oli vain enää
muutama minuutti. Oma asentoni korjattiin pikaisesti , eli laitettiin takapuoli uusiksi tarrroilla
kiinni, koska pienestä laukkapyrähdyksestä johtuen, tarrat olivat hiukka auenneet. Lähdimme
kiertämään rataa, ja kas kummaa, vaikka olin noin 10 metrin päässä turvahevosestani, se yritti
uudelleen peruuttaa ja alkoi potkia ja vinkua, taas mentiin Bellen kanssa 90astetta ympäri ja
laukkapyrähdys, ei osumia, mutta ei myöskään enää aikaa korjata istuntaani. Loppupelissä
jotenkin sain itseni koottua ja rata oli suht hyvä, mitä nyt kaikki tiet oli päin P.tä, kai olin vähän
shokissa kun en kirjaimiin osunut:( Prossat jotain 68, ja selvittiin hengissä sijalle 8.
Kävin tutkituttamassa jalkani ambulanssissa ja onni onnettomuudessa, jalassa ei ollut mitään. Jäljistä päätellen hevosen potku oli osunut just jalustimeeni.Viimeisenä päivänä on aina freestyle ja sinne
pääsee seitsemän parasta ratsukkoa, mun onnekseni edelläni oli Hollannin tyttö kahdella hevosella
ja vapaaohjelmaan saa startata vain yhdellä, eli mä pääsin just mukaan sunnuntain kisaan :)

Sunnuntain vapaaohjelma oli ehkä parhaimpia ratojani koskaan. Ei juurikaan virheitä, mutta
tuomarit olisivat halunneet hevoselle enemmän tempoa. Mun mielestä Bel oli rento ja kulki
muutenkin hyvin, itse olin ehkä muutaman sekunnin musiikista myöhässä, ja vaikka vettä satoi
niin musiikki kuului hyvin ja osui hevosen tahtiin. Olin seitsemäs, rikkeettömällä radalla, edelle
menijöistä moni teki suuriakin virheitä, mm rikkoivat laukalle ja säikähtelivät, mutta tuomarit ovat
tuomareita ja määräävät tulosjärjestyksen :( Kuitenkin laskeskeltiin, että Rioa ajatellen tämän
kisan saldo oli todella hyvä. Oltiin maailman kärjen tuntumassa, eli maailman seitsemän parhaan
joukossa. Nyt taas Team Kivimäki kiittää ja kuittaa, meidän seikkailut jatkuu jossain??

Eli mennään Saksaan kisoihin tai sitten palataan Suomeen, tai ehkä navi ajattaa meidät vaikka Ateenaan, kuka tietää ;)

Treeniä, treeniä ja kisoja.
Päästiin turvallisesti Saksanmaalle, mersu kesti hyvin :)
Parin viikon treenaaminen Kaarina Böckmanin kanssa tuotti tulosta. Viimekauden ongelmat
Bellilenen kanssa alettiin saada korjattua jo ensimmäisillä valmennuskerroilla. Takaosakäännökset
alkoivat sujua, kuin myös hyvä rytmi. Mun kroppa oli vielä todella outo talven onnettomuuksien ja
vähäisten ratsastuskertojen jäljiltä, ja jouduimmekin tunkemaan housujeni oikealle puolelle
kymmenen sentin patjan paloja, jotta pysyin suorassa. Suorat pysähdykset ovat olleet ongelmana jo
pitkään, mun vinouden takia, mutta niihin saatiin apua juuri noilla patjoilla. Vasen puoleni
takapuolesta nilkkoihin saakka oli turvoksissa selkärankani murruttua uudelleen joulukuussa.
Murtuma on kuitenkin niin hiuksen hieno, että en näihin minun muiden vammojen kipuihin
nähden sitä juurikaan huomaa.
Bellilene oli viimekaudella ja vielä tammi­helmikuussa aikalailla mun niskan päällä, eli kokeili jos
vaikka pääsisi radalta pois tai ei mennyt sinne lainkaan. Mun avustajani Jenni oli ollut hevosen
kanssa pari kuukautta kuin paita ja peppu, itse en talvella juurikaan pääse sitä käsittelemään ja
ratsastuskerratkin jäävät vähäisiksi pakkasten takia. Bel oli todella kiinni Jennissä ja nyt
Böckmaneilla alettiin vierottaa sitä ”johtajastaan”. Jenni ei enää heti tullut avuksi kun Bel päätti
lopettaa liikkumisen, tai näki mörköjä yms. selvitin ongelmat itse. Pikkuhiljaa minun ja Bellilenen
luottamus alkoi löytyä. Minulla on aina ollut pientä ratsastuspelkoa ja kun Bel on alkanut
niskuroimaan niin jännitys on saanut vallan, nyt päätettiin myös, että seuraavissa kisosissa minä ja
Bel mennään radalle ilman Jennin apua. Yleensä kierrän radan ympäri kerran ennen sisään
ratsastusta, niin, että Jenni kulkee Bellen ja minun edellä. Nyt päätin mennä siis yksin.
Böckmaneilta siirryttiin Belgiaan, tuttavani tallille De Hoefslagiin, jossa olimme levossa pari
vuorokautta ennen Ranskan Deauvillen kisoja. Tää kolmen kopla, eli minä ja avustajani Maarit
sekä Jenni ollaan kyllä sellaisia säätäjiä, että jos olisi kamera käynnissä koko ajan niin saataisiin
tallennettua sellaista komediaa, että oksat pois :D
Aamulla keskiviikkona 6.4. lähdettiin ajelemaan kohti Ranskaa... Kunhan nyt ensin saatiin meidän
vanhoihin romuihin (mersu ja traikku vuodelta Ö!) jonkinasteisia valoja päälle. Noh, väliäkös sillä
että vasemmalle ei vilkku toimi, eli lähdettiin matkaan. Oli sovittu, että saavumme Deauvillen
kisapaikalle noin klo. 14.00, mutta... Laitoin varmasti oikean osoitteen navikaattoriin, IHAN
VARMASTI!
Tytöt kun tykkää ajella , niin klo 14:00 oltiin perillä, joo jossain ihan toisella puolella Ranskaa ,
itku tuli, Oikeesti! Mä olin ihan puhki jo ajamisesta (joudun siis ajamaan käsihallintalaitteella),
joka aikalailla rasittaa koko yläkroppaa, mikä nyt sattuu olemaan ainut minkä koko kropastani
tunnen. Mä ajoin kun Maaritilla tuli paniikki ruuhkista ja Jennillä ei ole korttia ajaa tätä
yhdistelmää. Mä myös laitoin sen osoitteen naviin, eli mun moka. Oltiin siis jälleen kerran noin
400 kilometrin päässä kisapaikalta. Ei muuta kun oikea osoite naviin ja kas kummaa jouduttiin
ajamaan Pariisin läpi. Todella hienoa, juuri neljän ruuhkassa Pariisissa! Ajettiin kymmenen kilsaa
tunnissa, mutta kyllä sen kahden tunnin ajan mitä Pariisissa oltiin , niin ehdittiin Eifeltorni nähdä,
sehän lohdutti :)
Olin hiukka huolissani hevosesta ja omasta ratsastuskunnosta turhan pitkän siirtymän takia, mutta
illalla kymmenen aikaan olimme perillä Deauvillessa ja hevonen oli pirteä kuin peipponen, itse
olin romuna ;)
No mutta, 7. päivä oli eläinlääkärin tarkastus ja Bel tietenkin selvitti sen puhtain paperein, eli
saatiin lupa startata kisoissa. Itse en siitä tarkastuksesta olisi ehkä selvinnyt. Maarit antoi minulle
pari hierontakertaa ja jumpattiin raajat suht hyvään kuntoon ennen ekaa ratsastusta. Selkä oli
melko kipeä, ja painehaava häntäluun kohdalla auennut istumisesta, keinoihoa peppuun ja kipulääkettä sallituissa rajoissa, kyllä se siitä. Ensimäisenä päivänä Team testissä, kokeilin tosiaan
päästä radalle ihan itse. Meillä saa olla turvahevonen radan läheisyydessä, ja sellainen saatiin
lainaksi Saudi ystäviltämme. Bel yritti kokeilla minua jo verryttelyyn mennessä, pikkasen
peruuttelua , kääntymistä, keulimista, mutta sain tilanteen lopulta hallintaan, ja turvahevosen
perässä kierrettiin rata ennen pillin vihellystä. Bel oli todella kiva radalla ja vain yhdellä pikku
säikkyloikalla selvittiin sieltä. Seuraavana päivänä toistui sama, vähän kokeilua, mutta ei enää
yhtään temppuilua radalla, ja viimeisenä päivänä me oltiinkin jo täysin sinut Bellen kanssa ja
vetästiin vapaaohjelmassa 70prosenttia :) Koko deauvillen kisa oli huippuhyvä, joka päivä sijoitus
ja ylitin itseni monesti. Varmuutta saatiin yhteistyöhön valtavasti.
Deauvillestä palattiin Belgiaan... Nyt matka kesti vain noin kuusi tuntia, eikä siis nähty Eifeltornia
:D
Meillä oli yhdeksän päivän lepo ja treenitauko Belgiassa, asuttiin tuttavaperheeni luona
Hansseneilla ja hevonen yöpyi tutussa tallissa De Hoefslagissa. Pari päivää Bel ja minä tosiaan
vaan levättiin, sitten otettiin kunnon treenipätkä ja sen jälkeen siirryttiin Waregemiin kisapaikalle.
Onneksi matkaa oli vain 50km, ja oikeasti ajettiin suoraan, eksymättä!
Waregemin kisoissa oli mun luokassa 17 lähtijää. Jo, kun näin lähtölistat niin meinas kakat tulla
pöksyihin ;) Paikalla oli kaikki maailman parhaat, näitä kisoja kisapaikalla kaikki kutsuivatkin
mini olympialaisiksi. Olin siis tosi kovassa porukassa. Mun valmentaja ”Hoccus” Håkan Wahlman
saapui pariksi päiväksi ennen kisoja treenaa meitä. Ratsastin siis valmennukset ke 20.4. ja to 21.4.
Bel oli kisapaikalla kokoajan rento, ja taas valmennuksista oli todella hyötyä. Minä aina videoin
joka vamennuskerrat, niitä katsomalla ja spekuloimalla oppii paljon. Itse kun en tunne hevostani
alla lainkaan, en pysty sanomaan/tuntemaan onko esim takapää riittävästi alla tai pysähdykset
tasan tai takaosakäännöksissä polkeeko hevonen oikein, mutta videolta ne näen ja koitan laittaa
muistiin mitä tunsin kädelle ja missä asennossa itse olin, mitä tein, kun onnistun tai epäonnistun
jossain tehtävässä. Bel selvitti taas puhtain paperein eläinlääkäritarkastuksen ja saatiin lupa
startata. Perjantaina ”Hoccus” lähti jo aamusta ja minun starttini oli vasta iltapäivällä.
Valmentajani neuvo oli vain, että ”ratsasta niinkuin ratsastit eilen valmennuksessa”. Niinpä tein, ja
sainkin tämän kauden tem test ennätysprosenttini, 70,2%. Olin todella tyytyväinen hevoseeni, ja
vähän myös itseenikin. Sijoitus oli seitsemäs, mikä tässä porukassa oli todella hyvä. Seuraavana
aamuna kaikki menikin sitten pieleen...olisiko johtunut siitä, että särjin aamulla meikkipeilini
sirpaleiksi?? En tiedä tuosta uskomuksesta , mutta vaikka verryttelyssä Bel olikin oikein hyvä niin
minulla itsellä oli iskenyt oikeaan ranteeseeni jännetupin tulehdus, mikä aiheutti tosi kovaa kipua.
Viimeistelyareenalle siirryttäessä Bel alkoi niskuroimaan, mutta sain tilanteen hallintaan. Juuri
ennen kuin meidän piti siirtyä kiertämään rataa, meni taas kaikki pieleen. Ratsastin liian läheltä
turvahevostani, joka oli päättänyt ämmäillä kiimassa ja peruutti kohti minua ja Belleä potkien
molemmilla takajaloilla suoraan mun oikeaan jalkaan ja Bellen ryntääseen. Bel hyppäs 90astetta
vasempaan ja läks laukalle, sain sen melko nopeasti pysähtymään. Kuitenkin itse säikähdin paljon
ja me ei oltu varmoja, mihin kohtaan jalkaani hevonen oli potkun antanut. Bel tarkastettiin ja sille
ei onneksi käynyt mitään, itse päätin tutkia jalkani suorituksen jälkeen, mihin oli vain enää
muutama minuutti. Oma asentoni korjattiin pikaisesti , eli laitettiin takapuoli uusiksi tarrroilla
kiinni, koska pienestä laukkapyrähdyksestä johtuen, tarrat olivat hiukka auenneet. Lähdimme
kiertämään rataa, ja kas kummaa, vaikka olin noin 10 metrin päässä turvahevosestani, se yritti
uudelleen peruuttaa ja alkoi potkia ja vinkua, taas mentiin Bellen kanssa 90astetta ympäri ja
laukkapyrähdys, ei osumia, mutta ei myöskään enää aikaa korjata istuntaani. Loppupelissä
jotenkin sain itseni koottua ja rata oli suht hyvä, mitä nyt kaikki tiet oli päin P.tä, kai olin vähän
shokissa kun en kirjaimiin osunut:( Prossat jotain 68, ja selvittiin hengissä sijalle 8. Kävin
tutkituttamassa jalkani ambulanssissa ja onni onnettomuudessa, jalassa ei ollut mitään. Jäljistä päätellen hevosen potku oli osunut just jalustimeeni.Viimeisenä päivänä on aina freestyle ja sinne
pääsee seitsemän parasta ratsukkoa, mun onnekseni edelläni oli Hollannin tyttö kahdella hevosella
ja vapaaohjelmaan saa startata vain yhdellä, eli mä pääsin just mukaan sunnuntain kisaan :)
Sunnuntain vapaaohjelma oli ehkä parhaimpia ratojani koskaan. Ei juurikaan virheitä, mutta
tuomarit olisivat halunneet hevoselle enemmän tempoa. Mun mielestä Bel oli rento ja kulki
muutenkin hyvin, itse olin ehkä muutaman sekunnin musiikista myöhässä, ja vaikka vettä satoi
niin musiikki kuului hyvin ja osui hevosen tahtiin. Olin seitsemäs, rikkeettömällä radalla, edelle
menijöistä moni teki suuriakin virheitä, mm rikkoivat laukalle ja säikähtelivät, mutta tuomarit ovat
tuomareita ja määräävät tulosjärjestyksen :( Kuitenkin laskeskeltiin, että Rioa ajatellen tämän
kisan saldo oli todella hyvä. Oltiin maailman kärjen tuntumassa, eli maailman seitsemän parhaan
joukossa. Nyt taas Team Kivimäki kiittää ja kuittaa, meidän seikkailut jatkuu jossain?? Eli
mennään Saksaan kisoihin tai sitten palataan Suomeen, tai ehkä navi ajattaa meidät vaikka
Ateenaan, kuka tietää ;)
Wait while more posts are being loaded