Profile cover photo
Profile photo
KW Masterointi
12 followers -
KW Masterointi on laadukas Masterointistudio pääkaupunkiseudulla
KW Masterointi on laadukas Masterointistudio pääkaupunkiseudulla

12 followers
About
Posts

Post has attachment
Miten ditherointi vaikuttaa musiikkiin? Koska se kannattaa tehdä ja mistä siinä oikeastaan on kyse? Uusimmassa blogikirjoituksessa syvennyn tähän aiheeseen.

Lue kirjoitus täältä: https://www.kw-masterointi.fi/blog.html
Photo
Add a comment...

Post has attachment
Uusimmassa marraskuun blogikirjoituksessa syvennyn Sidechain ja Linear Phase tekniikoihin sekä niiden vaikutuksiin.

http://www.kw-masterointi.fi/blog.html
Photo
Add a comment...

Post has attachment
Miten miksata masterointia varten

Tämä kysymys herää todella usein ja sellaiset studiot, jotka eivät ole tiiviissä yhteystyössä jonkun masterointipajan kanssa, eivät välttämättä tiedä mitä vaaditaan miksaukselta, jotta se olisi valmis masteroitavaksi.

Tässä asiassa on paljonkin mistä voi puhua, mutta aloitan formaatista ja desibeleistä.

Miksauksen korkeimmat huiput (peak-level) eivät saisi ylittää -4 desibelin rajaa. Tällöin jää tilaa (head-room) masterointia varten. Masterointi tehdään juuri tähän tilaan!

Lisäksi on tärkeää, että kappale lähetetään masterointistudioon 24 tai 32 bittisenä Wav tai AIFF tiedostona. Nämä ovat laadukkaita tiedostomuotoja, joista masterointi on hyvä tehdä. mp3 tiedostoja ei kannata lähettää masteroitavaksi, paitsi jos mitään muuta ei ole. Sille tosin ei ole paljoa tehtävissä, koska mp3 ei kestä paljoa taivuttelua :)

Sillä ei ole merkitystä, onko kappale tehty 44.100 vai 48.000 kbps muodossa. Nuo ovat yleisimmät muodot ja ne ovat näytteenottotaajuuksia (kbps = kilobitti per sekunti).

Mutta on muitakin asioita mitä miksaajan on hyvä ottaa huomioon:
Miksauksessa EQ:n käyttö masterointia ajatellen on myös tärkeä asia!
Yleisenä ohjeena voi sanoa, että masteroinnin kannalta on helpompaa, jos miksaus on enemmän tumma kuin liian kirkas. Kirkkautta on helppo lisätä masteroinnissa, mutta jos miksauksessa on liikaa yläpäätä ja sitä joutuu paljon leikkaamaan, lopputulos voi kuulostaa tunkkaiselta. Rajumpi leikkaaminen saattaa hävittää lihaa luiden ympäriltä ja lopputulos voi olla ohuen kuuloinen masterointi.

Samalla tavalla, ei kannata korostaa liikaa miksauksen alapäätä, koska sitä saa masteroinnissa myös lisättyä. Kultainen keskitie toimii tässä yleensä parhaiten ja tietenkin miksaajan tulee tehdä niin hyvä ja tasapainoinen miksaus kuin mahdollista.

Ylikompressointi (mitä me suomalaiset hyvin paljon teemme) vie kappaleelta elämän ja dynamiikan. Tämä on miksaajan helppo nähdä, kun katsoo biisiä graafisesti. Jos näytössä näkyy suora kakkosnelonen, silloin on kompressoitu liikaa ja dynamiikkaa on hävitetty. Joihinkin genreihin tällainen tyyli tosin sopii ja silloin äänityksestä lähtien koko projekti suunnitellaan niin, että lopputulos soisi mahdollisimman lujaa.

Tasokontrolli

On virhe laittaa limitteriä masterbussiin (stereo ulostulo) miksatessa jotta tasot eivät nousisi liian ylös tai jotta volume pysyisi kontrollissa. Limitterin käyttö hankaloittaa masterointia, koska se syö transientit, eli dynamiikan. Tämä pitäisi jättää kokonaan masteroijan huoleksi! Tasoja on helpoin kontrolloida käyttämällä tähän tarkoitukseen valmistettuja mittareita, tai seuraamalla mikserin stereo ulostulon lukemia ja säätää se niin, että alussa mainittu, -4db:n taso ei missään vaiheessa ylity. Mutta samalla myös niin, että korkeimmat tasot ovat lähellä -4db:tä, koska jos miksauksen jättää liian hiljaiselle (esim. -10db peak tasot) silloin joutuu masteroidessa nostamaan tasoja liian paljon. Tämän seurauksena keitto kiehuu yli ja biisi ei kuulosta enää luonnolliselta. Sellaista limitteriä ei ole vielä keksitty, jonka kanssa voi täysin läpinäkyvästi, sekä säilyttäen kappaleen sisäisen dynamiikan, boostata huoletta yli 6 db. Toisaalta 2-4 db:n boosti on aika yleinen, vaikka itse pyrin pysymään 1-2 db:n rajoissa, mikäli vaan mahdollista. On limittereitä jotka alkavat kuulostamaan huonolta jo 3 db:n boostissa, joten tämän asian kanssa kannattaa olla tarkkana!

Amatöörimasteroinnin kuulee juuri limitterin käytöstä!

Miksauksen vaihevirheet

Kun miksaus on valmis, kannattaa tehdä testi, missä sitä kuuntelee hyvin hiljaisella volumella monona. Laulajan ääni saattaa äkkiä kadota, jos miksauksessa jollakin raidalla on vaihevirhe. Vaihevirhe on myös hyvin hankala masteroinnin kannalta, koska koko kappaleen vaiheen voi kyllä kääntää masteroidessa, mutta yleensä syyllinen on yksi huono raita, joka syö energiaa miksauksessa ja aiheuttaa paljon muutakin harmia. Tähän ei masterointi pääse käsiksi, koska siinä käsitellään valmista miksausta yhtenä pakettina.

Vaihevirhe oli isompi ongelma aikaisemmin (esim. vinyyliaikaan), mutta se on vieläkin tärkeä asia joka kannattaa aina miksatessa tarkistaa.

Masterkompuran käyttö stereo ulostulossa

Monet masterointipajat suosittelevat BUS kompuran välttämistä stereo ulostulossa. Itse kuitenkin katson, että jos miksaus kuulostaa sen kanssa paremmalta, se kannattaa ehdottomasti lisätä sinne. Miksaajan pitää saada aikaan mahdollisimman hyvältä kuulostava tuote ja masterkompura voi tuoda juuri puuttuvan elementin miksaukseen, joka liimaa kaiken herkästi yhteen. Solid State Logic (SSL), on yleisin masterkompura, ja sen rautaversio on huomattavasti parempi kuin plugari. Jos plugaria kuitenkin käyttää, kannattaa muistaa, että SSL myy omaa raudasta mallinnettua plugaria omilla sivuillaan. Myös UAD:n mallinnus kyseisestä masterkompurasta on käyttökelpoinen. Slate Digitalin masterkompurat ovat myös erittäin hyviä.

Eli yhteenvetona voisi todeta:

1. Jätä 4db headroomia
2. Älä miksaa liian kirkkaaksi
3. Lähetä kappale 24 tai 32 bittisenä wav tiedostona
4. Tarkista mahdolliset vaihevirheet miksauksesta
5. Ei limitteriä stereo ulostuloon

Täydellinen artikkeli luettavissa osoitteessa http://www.kw-masterointi.fi/blog.html

masterointi
masterointi
kw-masterointi.fi
Add a comment...

Post has attachment
Kotona masterointi vai masteroitistudion käyttäminen?

Sanon heti aluksi, että saatan olla hieman puolueellinen kirjoittamaan tätä artikkelia, koska minulla on masterointistudio, mutta toisaalta olen kulkenut nykypisteeseen ihan tavallisen kotimasteroinnin kautta, joten siltä pohjalta tiedän hyvin mistä puhun.

Kyseessä on siis ongelma jotka monet musiikin tekijät kohtaavat: masteroinko musiikkini itse vai lähetänkö sen masterointistudioon ammattilaisen masteroitavaksi?

Ihan aluksi on todettava, että miksaajan ei yleensä kannata itse masteroida omaa miksaustaan. Tiedän että hyvin moni silti tekee näin, mutta on monta syytä miksi tätä ei kannata tehdä; ulkopuolinen korvapari, joka ei ole aikaisemmin kuullut kappaletta, kuulee sen ihan eri tavalla eikä hän ole puolueellinen sen suhteen miltä haluaa miksauksen kuulostavan.

Masteroija kuulee kappaleen erilaisessa ympäristössä ja voi kuulla sellaisia elementtejä mitä miksaaja ei osannut ottaa huomioon. Masteroija on tämän alan ammattilainen ja on tottunut ratkaisemaan miksausongelmia ja tekemään hyvää jälkeä eri musiikkigenreille.

Kaikki isot ja myös pienemmät levymerkit käyttävät nykypäivänä masterointistudioita musiikin viimeistelyyn. Nykyään on kuitenkin myynnissä hyvin paljon masterointiplugareita ja YouTube on täynnä videoita missä opetetaan kotimasterointia.

Mikä sitten on kotimasteroinnin ja masterointistudion ero?

Ammattimaisessa masterointistudiossa on kolme selvää etua kotistudioon verrattuna:

1. Korkealaatuiset analogilaitteet
2. D/A (digital to analog) muuntimet
3. Tarkka ja hyvä kuunteluympäristö

Masterointistudion monitorit maksavat usein enemmän kuin yhden tavallisen kotistudion laitteet yhteensä. Raha ei tietenkään ole ratkaiseva tekijä tässä asiassa, mutta laatu sen sijaan on!

Tavalliset, ehkä laadukkaatkin lähikenttämonitorit eivät ole tarpeeksi hyviä toistamaan niitä hienosyisiä tasoja mitä masterointi vaatii. Useimmat kotistudion monitorit ovat huoneissa, joiden olosuhteet ovat keskiverto tasoa, ja tämä ei riitä siihen tarkkaan kuunteluun mitä masterointi vaatii. Tärkein osuus on kuitenkin itse masteroijalla. Tämä on hänen työtään ja hän tekee sitä koko ajan. Hän on tottunut ratkaisemaan ongelmia ja osaa nopeasti kuulla äänitteestä mitä sille kannattaa tehdä. Hän on myös tottunut kuuntelemaan hyvässä ympäristössä ja tuntee omat kaiuttimet hyvin. Lisäksi hänellä on laitteet – sekä analogi että digitaalipuolella, joilla ensiluokkainen masterointi on mahdollista onnistuneesti tehdä. Mutta masterointi on muutakin, kun pelkkää äänenkäsittelyä!

Masteroinnissa lisätään kappaleeseen metatiedot ja nekin on syytä osata laittaa oikein, jotta tilanteessa missä äänite soi radiossa tai muussa kaupallisessa mediassa, sen tekijät saavat siitä korvausta. Säveltäjä, sanoittaja, ISRC (international standard recording code) koodit ym. tiedot pitää kappaleessa olla. Lisäksi formaatti missä kappale julkaistaan, on tärkeä: masteroidaanko iTunesille, riittääkö hyvänlaatuinen mp3. Onko kyseessä CD, jolloin sen pitää olla 16 bittinen wav tiedosto jne.

Esimerkiksi masteroidun iTunes AAC tiedoston pitää noudattaa tiettyjä normeja, jotta se on hyväksytty Applen standardien mukaiseksi ja kelpaa myyntiin iTunes storeen. Sen bitrate (bittinopeus) pitää olla 256 kbps, ja sen samplerate (näytteenottotaajuus) pitää olla 44.100 kHz. Vielä vuonna 2008 iTunes kauppa möi 124 kbps AAC tiedostoja, mutta sen jälkeen niiden on pitänyt olla 256 muodossa. Erikoista iTunes tiedostolla on myös, että se kannattaa masteroida 0.5 tai jopa 1db alemmalle tasolle kuin vastaava wav tiedosto. Tämä johtuu siitä, että iTunesin kooderi, muuntaa tiedoston sen tullessa iTunes kauppaan ja kooderi nostaa musiikin volumea jonkin verran.

Tämä on omasta mielestäni huono asia, enkä ymmärrä miksei Apple voi korjata tilannetta, koska se teettää lisätyötä masterointistudioille ja muutenkin yhtenäiset formaatit ja niiden volumetasot olisivat helpompaa kaikille. Mutta näin on vielä tätä kirjoittaessa (elokuussa 2016) parempia aikoja odotellessa.

On muitakin pikkuasioita joita ei muut kuin alan ammattilaiset yleensä tiedä. iTunes masteroinnissa on esimerkiksi hyvä leikata ekvalisaattorilla vähän 16 K yläpuolelta, jotta iTunes kooderin lopputulos kuulostaa paremmalta.

mp3 masteronnissa on myös omat metkunsa, mutta nämä ovat kaikki asioita, mitä kotimasteroija ei välttämättä tiedä eikä ole opiskellut.

Mutta nyt takaisin itse musiikkiin.

Masterointi ei ole pelkän limittelin lisäämistä! Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sitä on syytä toistaa vielä moneen kertaan. Masterointi koostuu usein yli kymmenen eri vaiheen ja säädön herkästä yhteissummasta. Jokainen osa on tärkeä ja se on myös tehtävä oikeassa vaiheessa.

Muistan kun alussa minulle sanottiin, että ekvalisaattori pitää olla aina ennen kompressoria masteroinnissa.

Tuo sääntö on perustaltaan ihan hyvä, mutta käytännössä se ei toimi. Minulla on usein ketjussa 3-4 ekvalisaattoria eri paikoissa ja toimittamassa erilaista virkaa. Joskus ennen kompressoria, joskus sen jälkeen. Joskus saa työn alle huonomman miksaksen, tai sellaisen mikä on nopeasti tehty, mutta toiveena on, että masterointi tekee siitä hyvän. Tällaisessa tapauksessa saattaa laitteita olla juuri ylläolevan esimerkin mukaisesti, tietyssä mielessä jopa ristiriidassa keskenään – toinen vähentää sitä mitä toinen lisää, mutta kun se tehdään oikeassa järjestyksessä, lopputulos on toimiva - jotta kappaleeseen saadaan oikea tasapaino. Yksi sääntö kuitenkin pitää yhä kutinsa: limitteri on masterointiketjun viimeinen vaihe. Tosin tämän jälkeen on vielä ditherointi ja muuntimet, mutta niiden katsotaan olevan eri prosessia. Ditherointi onkin ihan oman artikkelinsa aihe.

Joskus kompressoria voi käyttää kuin ekvalisaattoria masteroinnissa ja sen kanssa voi leikata tai korostaa taajuuksia. Jos ajatellaan hankalaa miksausta, jossa monen korjaavan ja parantavan vaiheen jälkeen tietyt taajuudet ovat vielä liian hallitsevia, voi olla tärkeä hioa lopputulosta vielä viimeisellä ekvalisaattorilla, joka on juuri tätä varten kehitetty. Tällaisia tilanteita varten olen huomannut UBK:n Electra ekvalisaattorin olevan mitä parhain työkalu.

Masterointi tekee myös mid/side prosessointia kappaleelle ja syventää sekä laajentaa stereokuvaa. Stereokuvan laajentamisen kanssa pitää olla varovainen, koska on myös tärkeää, että kappale soi hyvin monona, eikä menetä kokonaan esim. sivuille panoroituja kitaroita. Mid/side prosessoinnissa on tärkeä pitää bassotaajuudet kurissa, koska jos sivuilla on liikaa bassoelementtejä, se sotkee miksauksen ja masteroinnin aivan varmasti.

Kaikkien näiden pienien yksityiskohtien kanssa masteroija tekee työtä päivittäin ja osaa tehdä oikeat ratkaisut. Ei voi millään olettaa, että miksaaja tietäisi kaikki masteroinnin metkut, sillä jos hän tietäisi, hän voisi perustaa oman masterointipajan :)

Kaikista näistä syistä on aina paras luottaa ammattilaiseen masteroinnissa, jos musiikkikappaleen loppusoundi on tekijöilleen millään mittakaavalla tärkeä.

http://www.kw-masterointi.fi
http://www.kw-masterointi.fi/blog.html

KW masterointi
KW masterointi
kw-masterointi.fi
Add a comment...

Post has attachment
Moving Around sävellettiin UMK kilpailua varten vuonna 2014. Kappaleen masterointi toteutettiin kokonaan digitaalisesti KW-Masterointi studiossa. Tämä on lyhennetty versio, joka toimi UMK kilpailun esittelyvideona.
Add a comment...

Post has attachment
Lyhyt oppimäärä masteroinnin historiaa

Musiikkituotannossa vuoteen 1948 asti, kaikki materiaali äänitettiin kertaäänityksenä 10 tuumaiselle vinyylille, joka pyöri 78 kierrosta minuutissa.

Mutta vuonna 1948 tuli muutos, ja voidaan sanoa, että masterointi, omana taiteen alana sai alkunsa, koska Ampex julkisti silloin ensimmäisen magneettisen nauhaäänityslaitteen. Koska useimmat äänitysstudiot nopeasti alkoivat käyttää magneettista nauhaa, ilmaantui uusi tarve; nämä nauhat piti levyä prässätessä muuntaa vinyyli muotoon. Tässä vaiheessa masterointi alana syntyi, vaikka alkuaikoina heitä ei kutsuttu masteroijiksi, vaan muuntajiksi (he muuntivat musiikin nauhasta vinyylimuotoon).

Tämä ”muuntotyö” ei ollut ollenkaan helppo prosessi, koska äänen taso ja voimakkuus piti hyvin tarkkaan säätää, kun se leikattiin lakeerivinyylille. Jos taso oli liian matala, tuloksena oli huononkuuloinen levy. Jos taso oli liian kova, levy meni pilalle ja kallis matriisi, joka oli valmistettu juuri tämän levyn leikkaamiseen, saattoi mennä myös pilalle.

Sitten vuonna 1955 Ampex julkaisi uuden äänitysformaatin, jonka nimi oli SEL-SYNC. Tämä uusi metodi mullisti levyteollisuuden täydellisesti, koska se mahdollisti moniraitaäänityksen ja päällekkäisäänityksen.

Tässä vaiheessa tuli selvempi ero äänityksen sekä miksaamisen ja masteroinnin välille, koska työt olivat niin erilaisia.

Vuonna 1957 stereo vinyylilevystä tuli kaupallinen tuote. Tämä kehitys muutti levyteollisuutta hyvin paljon ja vieläkin monet pitävät vinyylin soundia parhaana mahdollisena. Masterointi oli tuolloin vielä levyn ”leikkaamista”, mutta masterointi insinöörit keksivät nopeasti tavan tehdä äänilevystä kovemman kuuloisen. Lisäksi he saivat levyn soundaamaan paljon paremmalta, koska he alkoivat käyttää ekvalisaattoreita ja kompressoreita levyn viimeistelyssä.

Tuottajat ja artistit huomasivat nopeasti, että tietyt levyt soivat radiossa kovempaa kuin toiset. He päättelivät, että jos levy soi kovempaa, kuuntelija varmaankin mielsi sen paremman kuuloisena ja ehkä levy tällöin myös möi paremmin. Tästä sai alkunsa masterointi insinöörien eriytyminen omaksi taitavaksi eritysryhmäksi ja heidän työnsä suuri arvostus.

Uusi aikakausi antoi mahdollisuuden vaikuttaa taiteellisesti levyn loppusoundiin. Uuden ajan masteroijat eivät enää olleet pelkkiä musiikin konvertoinnin välikäsiä, vaan heillä oli iso vastuu lopputuloksesta. Jo alkuaikoina huomattiin kuitenkin iso ero amerikkalaisten ja Brittien masterointityössä. Amerikassa masterointia pidettiin viimeisenä vaiheena levynteon prosessissa, kun taas englannissa sitä ajateltiin ensimmäisenä vaiheena levyn julkaisuprosessia. Tuntuu ehkä, että tällaisella asenteella ei olisi mitään vaikutusta itse työhön, mutta tuloksena oli kuitenkin se, että Amerikassa masteroijat olivat paljon luovempia ja he saivat aikaan paljon parempaa lopputulosta kuin englannissa.

CD:n julkaisun yhteydessä vuonna 1982, masterointi siirtyi digitaaliseen aikakauteen. Silloin käytettiin Sonyn 1630 videonauhatallenninta, joka tuotti CD masterit jälleenmyyjille. Mutta uuden tekniikan rinnalla käytettiin yhä myös vanhoja tekniikoita, eli ekvalisointia ja kompressointia.

Pikkuhiljaa masterointi alkoi siirtyä niille urille, minkälaisena tunnemme sen tänä päivänä. Vuonna 1955 koettiin kuitenkin vielä yksi vallankumous musiikkituotannossa, kun internet ja sen mukana mp3 tiedostot yleistyivät. Masteroinnissa piti ottaa tarkkaan huomioon tämä uusi tiedostomuoto ja se tuotti pitkään päänvaivaa masterointipajoille. Vuonna 1999 julkaistu 5.1 surround tekniikka ja korkearesoluutio audio toivat mukanaan digitaaliset työasemat, jotka mahdollistivat entistäkin luovemman työskentelyn masteroinnissa.

Nykypäivänä masterointi ei ole enää levynleikkausta, mutta se on ja pysyy taiteenlajina, johon tarvitaan paljon omistautumista ja erittäin tarkat ja hyvät laitteet.

Digitaalisella ja analogisella puolella julkaistaan ja valmistetaan koko ajan uusia työkaluja, jotka helpottavat masteroijan ja miksaajan työskentelyä. Niin huima on kehitys ja niin paljon rahaa sekä intohimoa laitetaan kehitystyöhön, joten uskon, että kymmenen vuoden päästä ollaan taas ihan eri tilanteessa, joka saattaa olla paljon kehittyneempi kuin nyt voi edes kuvitella.

http://www.kw-masterointi.fi
http://www.kw-masterointi.fi/blog.html

Photo
Add a comment...

Post has attachment
Masterointi vaatii tarkkaa kuuntelua ja hyvää korvaa - oheisella korvalla luulisi homman onnistuvan :)

http://www.kw-masterointi.fi
Photo
Add a comment...

Post has attachment
Limitterin sudenkuopat ja masterointiketju

Nykypäivänä on paljon videoita netissä, miten plugarilimittereitä tulee käyttää. Hyvin usein nämä "tutoriaalit" liittyvät myyntikampanjoihin, vaikka ne onkin naamioitu näyttämään pelkiltä opetusvideoilta.

Netti on uskomaton markkinapaikka nykypäivänä, kun jokaisen nettikäyttäytymistä seurataan Googlen, Windowsin, YouTuben, sähköpostin, Facebookin ym. kanavien kautta hyvinkin tarkkaan. Vaikka sanotaan, että mitään henkilökohtaisia tietoja ei kerätä, niin eikö nettikäyttäytyminen ole nimenomaan henkilökohtaista tietoa? Missä menee raja?

No, tämä on ihan toisen kirjoituksen aihe, joten takaisin ladulle:

Masterointi on hyvin väärinymmärretty taiteenlaji! Tiedän tämän itse varsin hyvin, kun noin 10 vuotta sitten aloin tosissani kiinnostua masteroinnista. Ihan aluksi lisäsin vain limitterin miksauksen perään ja ajattelin että homma oli siinä :)

Joissain videoissa joita silloin katselin, kun alkuaikoina opettelin masterointia, tehtiin juuri näin. Se sai kaiken vaikuttamaan aika helpolta. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Masterointi on hyvin herkkä prosessi, jossa tehdään pienen pieniä siirtoja sekä valitaan tarkkaan, joskus hyvinkin pitkästä laiteketjusta oikeat laitteet ja niiden keskinäinen järjestys. Laitesäädöt tehdään tarkan kuuntelun pohjalta.

Varsinkin plugarivalmistaja Wavesilla on plugareita, kuten Multimaximizer L3, jossa on paljon väriä antavia elementtejä sekä EQ säätöjä
sisäänrakennettuna yhteen plugariin. Tämä on myös siitä mielenkiintoinen plugari, että siinä on limitterissä multiband ominaisuus. Kyseisestä plugarista saa helposti kuvan, että koko masteroinnin voisi hoitaa tällä yhdellä plugarilla…

Pikkuhiljaa opin kuitenkin kuuntelemaan paremmin ja katselemalla muutamia siihen aikaan saatavilla olevia masterointivideoita, tajusin että paremman masteroinnin takana on joskus aika pitkäkin masteorointiketju!

Aloin sitten kehittää tätä ketjua.

Aluksi oma masterointiketju koostui pelkistä plugareista. Pikkuhiljaa koitin ymmärtää paremmin mikä plugari on parempi ensin ja mikä sitten. Miten toiset vaikuttavat toisiinsa eri lailla, riippuen missä kohtaa ketjua ne olivat.
Hyvin usein kuulee puhuttavan siitä, pitääkö ekvalisaattori olla ennen kompressoria/limitteriä vai päinvastoin.

Tästäkään ei ole mitään lopullista sääntöä olemassa, paitsi että limitterin tulee yleensä olla masterointiketjun viimeinen elementti. Mutta koska kompressori masteorinnissa myös vaikuttaa soundiin, ja hyvin usein esim. muuttaa alapäätä miksauksessa, niin ei ole väärin laittaa kompressorin jälkeen ekvalisaattoria. Yleisestihän on olemassa käsitys, että ekvalisaattori laitetaan ketjuun aina ennen kompressoria, mutta kun alkaa tosissaan muokata ääntä, huomaa että säännöt on tehty rikottavaksi, mutta vasta sen jälkeen, kun on ymmärtänyt miksi säännöt on tehty niin kuin ne on tehty!
Mikä tulee ensin ja mikä jälkeen on aina tapauskohtaista, vaikkakin tiettyjä suosituksia ja hyvin toimivia standardeja on olemassa.

Minulla on ketjussa nykyään useampi ekvalisaattori ja useampi kompressori. Käytän tosin paljon anologilaitteita ja tietyistä analogisista ekvalisaattoreista haen pelkästään putkisoundia. Toisista haen erilaista transistorisoundia, riippuen siitä mikä tuntuu sopivan työn alla olevaan kappaleeseen parhaiten.
Sääntöä ei siis ole, mutta jokainen oppii oman parhaan työskentelytavan oman harjoituksen kautta. Ei ole mitään järkeä matkia mitä joku toinen tekee, ellei ymmärrä mistä siinä on kysymys. Yksi ystäväni käytti tiettyä valmista masterointiketjua, jonka hän oli oppinut yhden netistä tilatun kurssin kautta. Tämä ketju tuotti yleensä yllättävän hyvän lopputuloksen, mutta onhan selvää, ettei yksi asetus voi toimia kaikkiin kappaleisiin. Ei ole olemassa asetusta, tai plugari järjestystä tietyillä asetuksilla, joiden läpi voidaan ajaa erilaista materiaalia ja lopputulos olisi aina hyvä!

Siksi on olemassa ihan tähän tarkoitukseen viritetty ja optimoitu masterointistudio. Siellä on ihan oikea ihminen kuuntelemassa ja tekemässä päätöksiä asetusten ja laiteketjun suhteen. Jokainen sessio on erilainen ja joskus harvoin, riippuen genrestä ja biisistä, masteroinnin voi tehdä pelkästään plugareilla, mutta yleensä itselläni on ketjussa mukana jopa 6 analogilaitetta.

Mutta palaan takaisin limittereihin ja miten niitä helposti käytetään väärin.
Kun audio materiaali kuulostaa kovemmalta, lujemmalta, se kuulostaa ihmiskorvalle paremmalta. Tästä syystä limitterin käyttö on aluksi hyvin hankala opetella, koska sehän laittaa kaiken kuulostamaan kovemmalta. Sehän sitä paitsi on limitterin tarkoituskin!

Mutta limitterin käyttö tulisi opetella aina niin, että soittaa musiikkia yhtä kovalla kuuntelutasolla ennen limitteriä kuin sen lisäyksen jälkeen. Jos limitterillä lisätään volumea 3 desibeliä, tulisi laittaa monitorikontrollerista kuunteluun 3 desibeliä vähemmän, jotta taso pysyy samana. Vain tällöin voi kuulla mitä limitteri oikeasti tekee!

Limitteri voi olla hyvin vahingollinen laite huonosti käytettynä. Se voi pilata koko audio materiaalin dynamiikan ja samalla luoda illuusion, että kaikki itse asiassa kuulostaa paremmalta!

Limitteri voi pumpata biisiä, niin että se kuulostaa kuin liian täynnä oleva ilmapallo. Tulee tunne, että kappale valuu yli äyräiden, eikä pysy sen omassa uomassa. Lopputulos voi olla hyvin ”kovan” kuuloinen, mutta siitä puuttuu musiikillisuus, dynamiikka ja herkkyys.

Kuitenkin on ihan oma taito, masteroida nykymusiikkia 0db:n tuntumaan. Mutta silloin tämä otetaan huomioon jo, kun kappaletta aletaan äänittää ja varsinkin miksausvaiheessa. Loppusilauksen tekee masterointi, ja kun tämä tehdään taitavasti, kappale on hyvin ”kovalle” masteroitu, mutta silti siinä on jäljellä jonkin verran dynamiikkaa.

On selvää, että tällainen tyyli ei sovi kaikille musiikkigenreille. EDM, dance, trance ja klubimusiikkityyleihin edellä mainittu sopii erittäin hyvin, kun taas akustiseen balladiin käytetään aivan toista lähestymistapaa.

Pari vuotta sitten ostin Slate Digitalin FG-X limitterin. Tässä limitterissä on painike, joka mahdollistaa kuuntelun samalla volumetasolla sekä ennen, että jälkeen limitterin lisäystä. Siinä on muitakin toimintoja, joista tykkäsin paljon. Se oli paras plugarilimitteri mitä siihen asti olin kokeillut, koska sen soundi oli myös hyvin läpinäkyvä. Niinpä päädyin käyttämään sitä masterointiketjun viimeisenä plugarina ja olin tyytyväinen siihen mitä se teki.

Slate Digitalilla on ollut versio 2 kehitteillä FG-X limitteristään jo pitkän aikaa, mutta sitä ei ole lupauksista huolimatta vielä näkynyt. Odotan mielenkiinnolla mitä uusi versio tuo tullessaan.

Wavesin legendaarinen L1 limitteri aloitti ihan uuden suuntauksen musiikin tuotannossa 90 luvulla, mutta itse en tykkää L1, L2 tai L3 soundista. Ei siinä, etteivätkö ne sopisi johonkin materiaaliin, mutta ne värittävät soundia. Koska limitteri on viimeinen vaihe masteroinnissa, en halua siinä vaiheessa enää mitään väritystä soundiin, vaan väri (jos sitä haetaan) on tuotettu paljon aikaisemmin masterointiketjussa. Haluan limitterin olevan täysin läpinäkyvä musiikillisesti sekä myös mahdollisimman herkkä dynaamisesti.

Waves ei tee tätä - vaikka tekee paljon muuta - eivätkä myöskään UAD:n limitterit tuottaneet sitä läpinäkyvyyttä mitä etsin. Slate Digitalin limitteri on hyvä ja ranskalainen Flux, valmistaa myös erittäin pätevän plugari limitterin.

Ala kehittyy kuitenkin hurjaa vauhtia ja viiden vuoden kuluttua tilanne voi olla ihan toinen. Saattaa olla, että löytyy niin viisaita plugareita, että ne osaavat hakea parhaita mahdollisia asetuksia, tai ainakin ehdottaa niitä. Vaikka näin kävisikin, uskon että alansa osaavalle masteroijalle löytyy töitä vielä pitkään musiikkibisneksessä.


PhotoPhotoPhoto
1.8.2016
3 Photos - View album
Add a comment...

Post has attachment
Loudness War, eli ylikompressointi sekä limitointi.

Sen jälkeen, kun amerikkalainen Waves plugarifirma kehitti 1990 luvun puolivälissä L1 Ultramaximizer limitterin, ja varsinkin sen jälkeen, kun digitaaliset työasemat, eli musiikin tekemiseen soveltuvat tietokonesoftat alkoivat tulla markkinoille, on musiikkimaailmassa kilpailtu siitä, kenen biisi soi lujempaa. Waves kehitti tuon jälkeen uusia versioita limitteristään; tuli L2 ja L3 sekä näistä eri muunnelmia. Sitten muut plugarivalmistajat tulivat mukaan kisaan ja kehittivät omat limitterinsä markkinoille.

Pikkuhiljaa kehittyi termi "Loudness War", joka vapaasti käännettynä on "kovuus sota" tai ”volume taistelu”, eli kyse on siitä, miten masteroida tai tuottaa musiikkikappale niin, että se soi mahdollisimman kovaa.

Se, että minun kappale kuulostaa soivan lujempaa kuin sinun, vaikka volumenuppiin ei kosketa, onkin ollut viime vuosikymmeninä miksaajien ja masteroijien yksi päätavoitteista. Mutta sen tuottaminen ei ole aivan yksinkertaista ja sillä on hintansa!

0db on nimittäin raja, mitä kovemmalle musiikkia ei voi masteroida digitaalisessa ympäristössä, ilman että siihen tulee säröä. Kaikki modernit masterit masteroidaan 0db:n tuntumaan. Mutta silloinhan luulisi, että kappaleet soivat kaikki yhtä kovaa? Kuitenkin, voi kaksi kappaletta, jotka kummatkin ovat masteroitu 0db:n tuntumaan soida aivan eri kovuudella. Tämä johtuu kappaleen RMS tasosta. RMS taso on määre, jolla mitataan kappaleen keskiverto kovuustaso. 0db:n taso on ns. peak level, eli se taso missä kappaleen kovimmat kohdat, eli huiput soivat, mutta RMS taso taas on kappaleen keskiverto kovuus, joka mitataan monimutkaisella matemaattisella digitaalisella algoritmilla.

Näin kaksi biisiä, joiden kummankin peak, eli korkeimmat tasot ovat esim. -0.3db, voivat soida RMS tasolla esim. -9db ja toinen -4db:n kovuudella (-4db on jo todella kova RMS taso). Tällöin siis kappale jonka keskiverto kovuus on -4db, kuulostaa paljon kovemmalta kuin -9db:n kappale.

Miten sitten saadaan kovempi RMS taso tehtyä ja kuulostaako musiikki paremmalta, jos sen RMS on mahdollisimman matala, eli lähimpänä 0db:tä jolloin se soi mahdollisimman kovaa?

RMS, on siis volumen keskiarvo, joka lasketaan matemaattisesti kappaleesta. Alla olevassa kuvassa näkyy kaksi graafisessa muodossa esitettyä kappaletta, jossa toisessa on hyvin matala RMS taso ja toisessa korkeampi. Huomataan, että se missä RMS taso on hyvin matala, näyttää graafisesti putkelta tai kakkosneloselta. Se missä RMS taso on korkeampi, sisältää enemmän volumen vaihteluita kappaleen sisällä. Kakkosnelosmainen taso, saavutetaan kompressoimalla ja limitoimalla voimakkaasti jokaista elementtiä, jos miksausvaiheessa, jonka lisäksi koko miksaus kompressoidaan vielä hyvin voimakkaasti masterointivaiheessa. Näin otetaan ikään kuin jokaista soittimesta ja äänestä kaikki irti. Kaikki mehut puristetaan mitä vain irti saadaan. Näin kun tehdään, kappaleeseen ei jää dynamiikkaa. Dynamiikka tarkoittaa kappaleen sisäistä ja luonnollista volumen vaihtelua. Dynamiikka on luonnollista, sen puute taas hetkellistä, eli sellaista tilaa ei luonnossa esiinny kuin lyhyen ajan.

Jos menemme konserttiin ja siellä soittaa bändi tai yhtye, joka koostuu muusikoista ja aidoista soittimista. Huomaamme, että musiikissa on livetilanteessa luonnollista dynamiikkaa. Olisi hyvin väsyttävää korville ja aivoille, kuunnella tuotosta jonka RMS taso olisi livenäkin hyvin matala. On luonnollista, että kappaleessa on volumevaihteluita ja sisäistä dynaamista aaltoilua.

Miksi sitten nykyään pitää RMS taso levytyksessä puskea mahdollisimman lähelle 0db:tä?
Ensimmäinen vastaus on, "because I can", eli koska se on trendikästä ja se on mahdollista. Kuitenkaan ei ole aina viisasta tehdä sitä mikä on mahdollista, varsinkin taiteen alalla.

Toinen ilmiselvä syy on, koska silloin minun biisi soi kovempaa kuin muiden. Mutta onko se loppujen lopuksi hyvä asia, että se soi kovempaa kuin muut? Eikö tässä samalla menetetä jotain olennaista mikä kuuluu musiikkiin?

Mielestäni asia on juuri näin. Kompressoimalla voimakkaasti saavutetaan kyllä tietty soundi, mutta samalla soittimien ja laulun luonnollinen dynamiikka katoaa ja siirrytään keinotekoiseen maailmaan.

Mutta onko sitten oikeasti järkeä tai syytä koittaa masteroida kappale esim. -5db:n RMS tasolle, joka on jo erittäin kova keskiverto (RMS) taso?

Mitkä ovat tämän hyödyt ja mahdolliset haitat?

Niitä on paljonkin, mutta listaan tähän muutaman:

Annan aluksi esimerkin haitoista mainosmaailmasta:

Mainokset pyritään masteroimaan mahdollisimman matalalle RMS tasolle (mitä matalampi ja mitä lähempänä 0db:tä, sen kovemmalta se kuulostaa). Idea on, että kun meidän mainos soi radiossa tai TV:ssä, se tulee kovempaa kuin muut ja siksi sen odotetaan saavuttavan paremmin huomiota ja konvertoivan enemmän asiakkaita.

Silti kaikki tietävät miten kiusallista ja ärsyttävää on, kun TV-leffassa tulee mainoskatko ja yhtäkkiä volume nousee hurjasti. Kanava vaihtuu nopeasti tai lasketaan volumea kaukosäätimestä. Eihän tämä ole millään lailla hyvä mainostajienkaan kannalta? Eihän mainoksen ole tarkoitus ärsyttää niin paljon, että vaihdetaan kanavaa?

Tässä matala RMS taso toimii mielestäni monasti tarkoitustaan vastaan.

Mutta niin se tekee musiikissakin.
Kun kuulen biisin radiossa tai muussa mediassa, joka on kompressoitu "tappiin", sen huomaa heti kappaleen soinnissa. Biisi ikään kuin puskee yli äyräiden. Tuntuu kuin se ei enää pysyisi kupissa mistä se tarjoillaan...

Jos ajatellaan hyötyjä kovasta RMS tasosta, niin ilmeisin on juuri aikaisemmin mainittu "biisini soi kovempaa kuin sinun biisisi" ilmiö. Tehdään vaihtokauppa dynamiikan ja sisäisen volumetason välillä. Johonkin musiikkiin se sopii. Esim. klubimusiikissa, joka yleensä on muutenkin tuotettu täysin elektronisesti, se tuntuu olevan ok. Mutta heti kun musiikissa on tavallisia soittimia tai laulua, tuntuu kuin se olisi liian täyteen puhallettu ilmapallo, joka puhkeaa koska tahansa.

Lisäksi radiokanavat käyttävät nykypäivänä kompressoria tasaamaan ulos menevää volumetasoa. Radioasemien työpöydässä on viimeisenä laitteena, ennen kuin signaali menee eetteriin, kompressori, jonka tarkoitus on tasata ja kontrolloida ulosmenevä volumetaso. Ei olisi mukavaa kuulijan kannalta, jos radiossa eri biisit soivat eri volumetasoilla ja kuulijan pitäisi koko ajan olla säätämässä volumea. Radioasemien kompressointi pitää myös huolta siitä, että puheäänen taso ja sen suhde musiikkiin pysyy miellyttävän tasaisena.

Tähän tarkoitukseen kompressorit alun perin kehitettiin 50-60 luvulla.

Nyt kun palataan aiheeseen, eli loudness wariin ja ylikompressointiin, voidaan miettiä mikä vaikutus radioaseman kompressorilla, on kappaleeseen, jonka RMS taso on jo valmiiksi kompressoinnilla lytätty mahdollisimman alas?

Silloin kappale ei hengitä juuri ollenkaan.
Loudness war ja matala RMS taso on muodikasta, mutta se tekee pahaa musiikin dynamiikalle. Mielestäni olisi tärkeää, että miksaajat, tuottajat sekä masteroijat pitäisivät musiikin tasolla, jolla se soi dynaamisesti ja kappaleen sisäistä rakennetta ja musiikillisia elementtejä kunnioittaen.

http://www.kw-masterointi.fi


Photo
Photo
8.7.2016
2 Photos - View album
Add a comment...

Post has attachment
Asiaa johdoista/kaapeleista

Minulta on jonkin verran kyselty johdoista, joten ajattelin kirjoittaa muutaman rivin tästä usein vähätellystä, mutta niin tärkeästä asiasta.

Kaikissa studioissa, olivat ne sitten kotistudioita, isompia äänitysstudioita tai masterointistudioita on johtoja, joiden läpi ääni kulkee. Joissain studioissa niitä on ongelmaksi asti ja toisissa vaan kaiutinjohdot ja ehkä muutama muu.

Miksi ihmeessä johtoihin pitäisi laittaa enemmän rahaa? Perus XLR johtoja saa joka musiikkiliikkeestä ja 2-3 metriset johdot maksavat ehkä 10-15 euroa. Kyllähän niillä pitäisi selvitä ihan hyvin?

Mutta luotammeko kuulopuheisiin, nettikirjoituksiin vai omiin korviimme tässä asiassa? Olemmeko oikeasti testanneet, onko johdoilla eroa? Toiseksi, ovatko korvamme olleet liikaa kitaristin 100 wattisen Marshallin vieressä, kun hän on luukuttanut täysillä ja siitä syystä koviemme erottelukyky on poissa. Toivottavasti tämä ei ole tilanne.

Kuulin itse aina silloin tällöin juttuja johdoista, mutta asia pysyi mysteerinä, kunnes itse kokeilin. Ajattelin että kunhan johdoissa on Neutrikin liittimet, se riittää ja soundi on varmaan ihan kelpo. Jos jollain kalliimmalla johdolla saa vähän paremman soundin, se taitaa olla hifistelyä. Soundiero on varmaan vaan mitattavissa ja sitä ei omilla korvillaan edes huomaa. Netistä olin sitä paitsi lukenut juttuja, joissa todetaan, että on ihan turhaa kuluttaa rahansa kalliimpiin johtoihin.

No, mikään ei selviä ennen kuin itse testaa, mutta meni oma aikansa ennen kuin pääsin siihen pisteeseen.

Niinpä noin 10 vuotta sitten kun aloin tosissani kiinnostumaan masteroinnista, päätin hommata hyvät johdot sen aikaisiin laitteisiini. Käytin mm. Cordialin ja Sommerin kaapeleita, jotka usein ovat tupasuojattuja sekä saaneet testeissä hyvät arvostelut.
Näihin johtoihin uskoin ja olin vakuuttunut, että muuta ei tarvita. Joissain kytkennöissä oli tavallisia, halvempia johtoja, mutta eihän yksi johto jossain voi mitenkään ratkaisevasti vaikuttaa loppusoundiin :)

Sitten eräs ystäväni, joka on paneutunut äänimaailman saloihin hyvin syvällisesti kertoi, että Sveitsiläisen Vovox yhtiön johdot olisivat maailman parhaat. Kiinnostuin asiasta ja päätin testata. Mutta Vovoxin johdot ovat superkalliita! Yksi parin metrin johto maksaa melkein sata euroa…

Masterointi on kuitenkin mahdollisimman hyvän äänenlaadun tuottamista, joten tätä asiaa ei voinut ottaa ihan kevyesti. Jos asialla oli oikeasti perää, masterointi tulos saattaisi jonkin verran parantua johtojen uudistuksella.

Ostin näin ollen muutaman Vovoxin johdon Thomannilta ja sitten aloin testata. Kokeilin johtoja mm. laulussa eri etuasteilla ja sitten ääniprosessoinnissa ekvalisaattoreiden sekä kompuroiden kanssa tehdessäni masterointia. Taas kerran oli suu loksahtaa auki, kun kuulin mikä ero ns. hyvien valmistajien johdoilla ja Vovoxin johdoilla oli.

Nyt huomautan, että tämä ei ole Vovox mainos. Minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen yhtiön kanssa, paitsi että pidän heidän johtojaan ylivoimaisina tuotteina verrattuna kaikkiin muihin mitä olen kokeillut.

Halvemmilla ja usein ns. hyvien valmistajien johdoissa varsinkin keskialue on usein tukkoinen. Vovoxin johdoilla se on vahva ja kirkas. Ero on aivan huomattava varsinkin laulun äänittämisessä, mutta myös äänen prosessoinnissa, kun johdot menevät laitteista pöytään ja takaisin. Lisäksi kaiutinjohdot ovat yksi olennainen osa musiikkistudiossa, joten vaihdoin nekin Vovoxiin.

Käytän tosin vielä myös Mogamin SUB-D kaapeleita, koska ne ovat erittäin hyviä. Mutta jonain päivänä testaan, onko eroa Mogamin SUB-D kaapeleissa ja Vovoxin vastaavissa.

Studioni on pääasiassa masterointistudio, mutta teen myös miksauksia, lauluäänityksiä sekä pienempiä äänitys -sekä tuotantoprojekteja.

Nykyään kaikki johdot studiossa ovat joko Mogamin tai Vovoxin kaapeleita. En halua tehdä kompromissia missään äänilinjassa, joten siksi olen vaihtanut kaikki johdot.

Lisäksi on hyvä tietää, että Vovoxin johdoissa on myös eroa. Heillä on suojattuja sekä suojaamattomia kaapeleita. Ostin aluksi suojattuja, koska ajattelin että studiossa missä johtoja menee ristiin rastiin, suojaus on hyvin tärkeätä. Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan studiossa selviää hyvin suojaamattomilla johdoilla, kun taas keikoilla suojaus on hyvin tärkeä olla. Suojatuissa johdoissa tehdään pieni kompromissi äänen laadun suhteen. Testasin eroa suojaamattomien ja suojattujen johtojen välillä ja niissäkin on eroa havaittavissa. Tästä syystä laitoin suojatut johdon keikkakassiin ja studioon hommasin suojaamattomat johdot.

Nyt kaikki kuulostaa erittäin hyvälle, oli sitten kyseessä masterointi tai äänitystyö. Jos satsaa rahaa hyviin laitteisiin, kannattaa ehdottomasti satsata myös hyvin johtoihin!

http://www.kw-masterointi.fi
Photo
Add a comment...
Wait while more posts are being loaded